Asiakaskokemuksia Archive

Muistatteko vielä Neiti S:n?! Hänestä tulin kertomaan. Olemme nimittäin saaneet toisen valmennusjakson päätökseen ja mulla on teille jälleen terveisiä Neiti S:ltä =) Tuloksia en tässä kohtaan käy sen enempää läpi, koska yksinkertaisesti unohdin kysyä lupaa yksityiskohtaisten tulosten julkistamiseen. Ehkä palaan niihinkin vielä myöhemmin.

Valmentajan näkökulmasta jakso sujui odotetusti. Matkaan mahtui pomppuja, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta tuloksiin. Yleensä ottaen tämä toinen valmennusjakso on monille se haasteellisin. Ilman pomppujakin. Miksi? Siitä mulla on omat aavistukseni, mutta sekin on kokonaan toisen postauksen arvoinen aihe. Totuus kuitenkin on, että Neiti S kantaa tällä hetkellä mukanaan ~32 pakettia vähemmän voipaketteja kuin syksyllä taipaleelle lähtiessämme. Ja siitä mä olen äärettömän ylpeä!

Olemme nyt pitkän vaelluksen puolivälissä. Matka jatkuu! Tasaisen tappavaan tahtiin. Pompuista huolimatta. Pomput kun ovat olennainen osa elämää. Niiden kanssa täytyy vaan oppia elämään. Elämää täytyy elää. Joka päivä vastoinkäymisistä huolimatta. Armollisuus ja rakkaus itseään kohtaan tekee elämän jokaisesta päivästä hieman mukavamman. Vaalikaa rohkeasti näitä pehmeitä arvoja!

Alla Neiti S:n viesti sanasta sanaan kuluneiden kolmen kuukauden osalta.

---

Päiväkodista esikouluun – 6 kk UP-valmennuksia takana

Siteeraten valmentajaa, siirryin viime marraskuussa ensimmäisen 12 viikon UP-treenien jälkeen Johannan valmennuksessa päiväkodista eskariin. Nyt on esikoulukin käyty, ja olisi aika lähteä ala-asteelle! Apupyörät on irrotettu, ja pitäisi jo pikkusen osata ajatella myös omilla aivoilla.

Ollaan Johannan kanssa tavattu viimeisen puolen vuoden aikana yhteisten valmennusten merkeissä kerran viikossa. Muutoin olen treenannut itsenäisesti lisäksi 3 kertaa/vko. Treenejä siis 4/viikossa. Ihan ongelmitta ei olla tästä eskarijaksosta selvitty. Motivaatiota on löytynyt ja intoa. Polven kanssa on ollut ongelmia ja polvikivut on rajoittaneet treenejä jonkin verran. Tässä kohtaa on valmentajan kannustus ollutkin melko tärkeää. Yhden sitkeän flunssan sairastin myös tammikuussa. Onneksi piti pitää vain viikko treenitaukoa =)

Päiväkotijaksolla vaivanneet ruokahimot on helpottaneet todella paljon. Nykyisin himot on paremmin hallittavissa. Joulun possuttelin ihan kunnolla kolmipäiväisenä, ja hyvällä omalla tunnolla! Yksi repsahdus tuli matkaan tammikuussa. Perheessä oli surua ja flunssa iski päälle. Ja muita selityksiä!!! Joita aina riittää siinä vaiheessa kun himo valtaa mielen. Toisaalta melkoista tsemppausta oli koko joulukuu, kun konvehtia torttuineen tunki joka tuutista! Mutta onnistuin vastustamaan! Paino on tippunut 6 kk:n aikana noin 16 kg.

Merkittävin ja erittäin tärkeä huomio on saavutettu hormonitasapaino, ensimmäistä kertaa aikuisiällä! Luulin ettei tämä voisi olla edes mahdollista, mutta näin vain kävi! Sitten tämä kaloriajattelu. Se on juurtunut niin syvälle mieliin, että uusien elämäntapojen opettelu on vaatinut todella paljon henkistä pakkotoistoa ja uutta tapaa ajatella. Tuoteselosteet luen tarkkaan, mutta koitan olla miettimättä kohtaa kalorit sen enempää…. Mutta on uskomatonta huomata miten paljon elintarvikkeet voivat sisältää sokeria. Ja sitä lisätään ihan joka paikkaan. Ja voi luoja että jaksan jo puhua näistä asioista töissä JA kotona!!!! Olen välillä rasittava ruokapoliisi *anteeksi kaverit ja kotiväki*

Yhteistyö Johannan kanssa on sujunut paremmin kuin hyvin, ainaskii omasta mielestä =) Johanna omistautuu täysillä, hoitaa melkein kaiken minun puolesta! Ei tarvii itse paljon ajatella, kun tekee vaan mitä käsketään. Ja jos ei tee, niin taatusti kunnian kukko laulaa! Ja niin sen pitää mennäkin! Ei mitään hyssyttelyä.

Edelleen projekti on jatkunut motivoituneena ja innostuneena, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Ja jatkuu edelleen! Huikeita henkisiä ja fyysisiä onnistumisia ja suorituksia joista saa paremman euforian kuin yhdestäkään suklaalevystä ikinä!

Aina kuuluu kiittää kaikkia tukijoukkoja ja perhettä! Ja aihetta kiitokseen myös on. Kiitos rakkaille kannustuksesta! Anteeksi kaverit, että olen ollut myös usein melko rasittava ;) Ja iiiiiso kiitos Johannalle!!!

Terkuin Neiti-S

---

Minä omalta osaltani valmentajana myös kiitän Neiti S:ää miellyttävästä yhteisestä matkastamme, sinnikkäästä työstä ja sitoutuneisuudesta, jota hän on taivaltamme kohtaan osoittanut <3. Niin ilon hetkiä kuin haasteitakin on varmasti vielä luvassa. Hienointa on, että voimme kokea ne ja ottaa oppia yhdessä. Odotan kovasti tulevia kuukausia, uusia tuulia, haasteita ja onnistumisia =)

Kuvissa on valmennettavani Laura. Reilu parikymppinen nuori neitokainen ennen, jälkeen ja valmennuksen aikana. Aloitimme yhteisen matkamme elokuussa 2010. Laura ei ole enää aktiivivalmennuksessa, mutta jatkaa edelleen omaehtoista harjoittelua nettiohjatussa UNIQ Performance -jatkovalmennuksessa.

Annetaan sana ensin Lauralle itselleen.

---

Siitä on nyt kulunut reilun vuoden verran, kun kaikki alkoi. Tapaaminen Johannan kanssa oli sovittuna kahvilaan ja jännitin ja pelkäsin. Mietein mitä laittaisin päälleni, jotta näyttäisin mahdollisimman ”normaalipainoiselta”. Valitsin mustaa, silloisen elämäni perusväri ulkoisesti käytettynä, mutta kuvasti hyvin myös sisäisiä fiiliksiä. Siinä kahvilan edessä seisoin ja odotin… Johanna tuli, mentiin sisälle ja istuttiin. Alettiin jutella ja alun apua! -fiilis vaihtui pieniin toivonkipinöihin. Olin pitkään paininut pahan oloni kanssa ja, kun Johanna kysyi että miltä musta tuntuu niin en löytänyt sanoja vaan kaikki tulvi ulos. Ihmettelen vieläkin, miten Johanna ikään kuin heti tunsi minut ja näki syvälle pahaan olooni. Tiesin, että nyt olin löytänyt elämäni parhaan jutun =), jonka avulla saisin paremman ja terveemmän elämän. Ja tuosta kaikki alkoi, elämäni paras päätös oli tehty.

Ensimmäisellä treenikerralla otettiin kuvat ja mitat sekä tehtiin kuntotesti. Kävin myös inbody-mittauksessa. Kehityksen seuraaminen myös muilla tavoilla kuin vain vaakaa katsomalla on ollut aivan loistava asia.

Olen 15-vuotiaasta asti kokeillut kaikkia erilaisia ”laihdutustapoja”, ne onkin toimineet. Hetkellisesti. Kunnes huomaan että se pudotettu 10kg on tullu takaisin parin ekstran kera. Nyt vasta olen sisäistänyt ja oppinut järkevän suhtautumisen ruokaan. En ole ajatellut olevani millään dietillä, niin kuin aina ennen, vaan tämä on elämäntapa joka toimii ja tekee olon hyväksi. Paino on tippunut järkevässä vauhdissa ja ei heittele enää ylös alas. Nykyään haluan panostaa laatuun ja hyvään oloon, joka on seurausta oikeasta ravinnosta, en määrään.

Ohjaukseen otettiin Paleo-ruokavalion lisäksi myös Crossfit-harjoittelu. Sanat ei riitä kertomaan, kuinka UPEAA se on. Se täytyy kokea. Se tunne, kun ylität ja yllätät itsesi, huomaat kehittyneesi ja jaksavasi paremmin on mieletön! Suosittelen =)

Tavoitteissa on onnistuttu, nyt on saatu paino kohdilleen. Olo on LOISTAVA, voin hyvin ja jaksan paremmin. Tämä on oikea juttu minulle, paluuta vanhaan en halua! Haluan hyvän olon jatkuvan ja sen eteen olen valmis tekemään töitä, koska haluan pitää itsestäni ja terveydestäni hyvää huolta =)

-Laura-

---

Kaikki valmennettavat ovat mulle erityisiä ja rakkaita. Laura on kuitenkin yksi niistä rakkaimmista ja ikimuistoisimmista. Vaikkakin yhteinen intensiivitaipaleemme loppui melko lyhyeen Lauran muutettua toiselle paikkakunnalle, satojen kilometrien päähän kesken valmennuksen.

Kaikki valmennussuhteet ovat erilaisia. Tässä hommassa työn ja tekemisen kivuus ja kovuus on paljolti kiinni niistä kuuluisista kemioista. Meidän kohdallamme tavallista syvempi yhteinen sävel löytyi heti ensitapaamisella. Koen, että olen Lauran kanssa pystynyt tekemään työni hyvin, itselle asettamieni laatuvaatimusten mukaisesti. Sillä hän on ollut aina avoin, innostunut, vastaanottavainen, kiinnostunut ja motivoitunut valmennuksesta. Silloin on äärettömän helppo antaa itsestään enemmän. Ehkä näitä nuoria ihmisiä tulee muutenkin otettua eri tavalla siipien alle kuin jo enemmän elämää nähneitä. Sitä haluaa opettaa paljon isompia asioita kuin vain treenaamista ja syömistä. Lisäksi Laura on aina kyseenalaistamatta ja tunnollisesti toiminut ohjeideni mukaan. Ei ratkutusta, ei negaa, ei yhden yhtä poikkisanaa! Ja tulosta on tullut! Molemmille osapuolille valmennuksesta haasteellisemmaksi tekevästä välimatkasta huolimatta.

Mäkin muistan meidän ensitapaamisen kuin eilisen päivän. Mun edessä seisoi äärettömän kaunis ja urhea, mutta jotenkin niin kovin alakuloinen ja epävarma tyttö. Kyyneliinhän se ensimmäinen tapaaminen päättyi. Ja voimahalaukseen. Olisin voinut rutistaa tuon suloisen tytön kappaleiksi! Sen jälkeen ollaankin yhdessä itketty monet itkut. Vaikein paikka itselleni oli kun Laura ilmoitti muutostaan. Oli äärettömän vaikeaa päästää tätä nättiä tyttöä menemään kesken parhaan valmennusjakson. Siitäkin huolimatta, että edelleen tapasimme aluksi muistaakseni noin kerran kuukaudessa. Ja myöhemmin kerran noin kolmessa kuukaudessa, jolloin Laura ajeli sadat kilometrit tänne mun luokse pidennettyihin ohjaussessioihin. Asiaa ehti muutaman kuukauden aikana kertyä helposti 3-4 tunnin verran. Enemmänkin, jos aikaa olisi ollut ;)

Mutta mikä lumoava olento sieltä vuoden mittaan kuoriutuikaan! Rasvamakkaroiden myötä lähti heikko itsetunto. Laura on uskaltanut kohdata matkamme aikana monia haasteita ja selvinnyt niistä voittajana. Muutamat psykologiset lukot olemme yhdessä purkaneet ja pyrin edelleen kannustamaan Lauraa parhaan kykyni mukaan uusiin seikkailuihin, kohtaamaan rohkeasti tuntematonta. Silloin, kun hän näkemystäni kaipaa. Ja se kelpaa ;D

Puuuh… meneepä tämä menneiden muistelu vaikeaksi ja haikeaksi. Lauraan liittyy vaan jostain syystä niin älytön tunnelataus, että näistä, ihan konkreettisistakin asioista on vaikea kirjoittaa ilman kostuvaa silmäkulmaa. Tarkoitus oli kertoa enemmänkin, mutta taidanpa tyytyä vain toteamaan olevani aivan järjettömän onnekas kun elämä tämän pienen keijukaisen eteeni heitti. Kiitos yhteisistä hetkistä ja upeista muistoista, Laura! <3 Enempään en nyt kykene… =(

Alla vielä Lauran vertailukuvat. Lauran projekti siis jatkuu, mutta pidän näitä kuvia valmennuksen virallisina alku- ja loppukuvina. Tavoite- eli normaalipaino ollaan saavutettu, mutta uskon, että vähitellen Lauran keho alkaa säntillisen harjoittelun myötä muuttua entistä urheilullisemmaksi. Näistä kuvistakin on jo aikaa ja viikonloppuna näin mimmistä Facebookissa sellaisia kuvia, että jos olisin paikalla ollut, niin en neitokaista olisi ilman valvontaa laskenut ihmisten ilmoille pikkujoulujuhlia viettämään! Ihan säädyllisiä olivat kuvat sinänsä kyllä ;) Upea Laura! Kaunis, itsevarma ja lämmin nuori nainen, jota suojelevan leijonaemon lailla en aina halua sellaisena nähdä, hah hah! Hmmmm… myös tuosta tatuoinnista keskusteltiin… ;D

Lauran numeerisia tuloksia on hieman hankala laittaa esille, koska matkan varrella tuli käytettyä jos jonkinlaista mittauslaitetta. Kaikki tulokset eivät siis ole keskenään vertailukelpoisia, mutta yritän poimia seurantaraporteista ne, jotka ovat. Suurin osa tässä näkyvistä tuloksista ovat kuluvan vuoden tammikuun lopun ja syyskuun puolivälin välistä. Mittaukset on tehty InBody -kehonkoostumusmittarilla.

• paino -11,3 kg (alusta)
• rasvaprosentti -10,1%
• rasvamassa -7,9 kg
• lihasmassa +2,8 kg

Tuloksista kannattaa huomioida erityisesti lihasmassan lisääntyminen, joka kertoo, että oikealla tiellä ollaan. Viimeisimmän kolmen kuukauden valmennusjakson aikana Lauran paino nousi sata grammaa (eli pysyi käytännössä samana), mutta samaan aikaan oli mittaustulosten mukaan kokonaiset neljä rasvakiloa vaihtuneet lihasmassaksi!

Harjoitusmetodina on toiminut pääsääntöisesti crossfit -tyyppinen toiminnallinen harjoittelu, jota Laura on tehnyt keskimäärin kolme kertaa viikossa. Tämän lisäksi muutamia lenkkejä lähinnä kävellen, väliin ehkä muutama lyhyempi hölkkälenkki(?). Juhannuksen aikoihin eli viimeisellä harjoitusjaksolla otimme harjoitteluun mukaan myös yhden kevyen yläkehon body -harjoituksen viikkoa kohden, jonka syyskuussa päivitimme hieman haastavampaan versioon.

Fyysisen kunnon parantumisesta kertonee jotain se, että yhdeksän kuukauden aikana Lauran tulos kuntotestissä parani ~215%! Huikea tulos! Yli tuplasti enemmän töitä 15 minuutissa kuin aiemmin! 15 minuuttia kun ei ole kovin pitkä aika parantaa aiemmin keskinkertaista tulosta näin valtavasti =)

Tällä hetkellä Laura tosiaan harjoittelee edelleen UP-valmennussivuston jatkovalmennusohjelman mukaan, mutta on muutoin ns. omillaan. Olemme edelleen yhteyksissä lähinnä kuulumisia vaihdellen, mutta tarpeen tullen myös harjoittelua ja ravintoa koskevissa kysymyksissä. Kovin vähän niitä on viime aikoina kuitenkin kuulunut. Voin olettaa saattaneeni oman työni päätökseen.

Valmennettavista on aina hieman haikeaa luopua. Lauran kohdalla voin kuitenkin luopua hyvillä mielin, sillä olemme saaneet projektin kunnialla päätökseen. Tavoitteista; normaalipainosta ja uudesta, terveellisemmästä elämäntavasta on tullut totta. Ei enää epäterveitä pikadieettejä ja jojoilua! Tiedän myös, että tämän neidon siivet kantavat jo vahvana, vaikka en sitä ehkä aina haluaisi myöntääkään ;)

Loppuun vielä isoisoISO KIITOS Lauralle, joka rohkeasti antoi kertoa pienen palan yhteistä tarinaamme ja julkaista kaikki nämä paljastavat kuvat! Hehee… Laura taisi olla kuvien julkaisemiseen valmiimpi kuin minä, sillä vaikka varmistelin asiaa sata kertaa ja annoin helppoja mahdollisuuksia perääntyä, niin mimmi pysyi päätöksessään. Tässä ne nyt sitten ovat. Toivottavasti kannustimena monelle nuorelle. Ja vähän vanhemmallekin ;). Uusi elämä on mahdollinen, jos vaan SINÄ päätät niin!

---

EDIT 29.11.11: Hah hah! Tekevälle sattuu ja etenkään menneet vuosiluvut eivät ole koskaan olleet mun vahvimpia puolia, joten ihan pieni, mutta melko merkittävä korjaus Lauran tarinaan. Vertailukuvien välissä on siis reilu VUOSI eikä suinkaan kuukautta, kuten kuvien päivämäärissä lukee. Ekat kuvat on siis otettu syksyllä 2010 eikä 2011 =). Pahoittelen!

Kirjoittelin eilen postauksen valmennettavani Neiti S:n hienojen tulosten inspiroimana. Postauksen jälkeen aloin miettiä, että mikä minä olen sanomaan onko Neiti S elänyt viimeiset kolme kuukautta normaalia elämää vai ei! Mun normaali, sun epänormaali. Näinhän se menee. Siksi pyysin tarinaan Neiti S:n omaa näkökulmaa. Ilokseni hän innostui jakamaan tarinaansa vähän laajemminkin =)

Seuraavassa Neiti S:n tarinaa. Suoraan hänen kynästään.

---

Minun tarinani alkaa varmasti samoin, kun monen muunkin ikuisen laihduttajan. Ahdistusta, pahaa oloa, henkistä ja fyysistä. Useita laihdutuksen yrityksiä ja useita pettymyksiä. Mikä apuun, kun kaikki keinot on käytetty? No eipä ole sittenkään ihan kaikki. Mites nuo personal treinerit ja valmentajat? Aloin tutkimaan asiaa vähän tarkemmin. Löytyyhän niitä valmentajia, mutta ei sellaisia jotka olisi sopineet omaan ajatusmaailmaan. Olen 33-vuotias, melko vahva persoona, joten ei tähän mitään pissistä voi ottaa pistämään tätä daamia ruotuun.

Bongasin Johannan elokuussa Kg-lehden jutusta, ja siinähän se oli sitten saman tien! Johannalla on särmää ja ns. auktoriteettia, jota tarvitsen! Olen “skarpannut” tai jotain siihen suuntaan muutamaan otteeseen. Noh, läskiksihän (kirjaimellisesti) on menneet kaikki yritykset. Painonvartijat, kaalikeittokuurit, karppaamisest jne. Olen minä ikuisesti laihduttanut, ja onnistunutkin siinä monen monta kertaa. Mutta aina ollaan palattu lähtöruutuun korkojen kanssa. Tälläpä kertaa tuli mitta täyteen. Talous ja elämäntilanne antoi periksi -> soitto Johannalle.

Innostuin kovasti Johannan tavasta ja ideologiasta valmentaa. Ja voin sanoa, etten ole katunut hetkeäkään! Olen ollut tähän projektiin erittäin motivoitunut ja sitoutunut alusta saakka. Se että päättää, on jo hyvä alku. Minkä ihmeen takia sitä surkuttelee ja voivottelee, että ”pitäisi ja pitäisi”. Hitsit, jos haluaa jotain, on vaan ryhdyttävä toimeen. Tekosyitä aina riittää, ei ole aikaa, ei sitä ei tätä. Mutta mikä on elämässä tärkeää? Oma hyvinvointi, terveys ja onnellisuus? Kyllä! Minulle ainakin! Päätin etten käytä aikaani enää surkutteluun ja tekosyihin. Tein päätöksen ja sillä tiellä on pysytty. Olen näin niin paljon onnellisempi.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla minusta otettiin mitat ja kuvat sekä kuntotesti. Tajunnan räjäyttävät luvut, kuvat ja ensimmäinen treeni! Melkoinen herätys sekä henkisesti ja fyysisesti! Tuli niin hyvä mieli siitä, että olen aloittanut uuden elämän. En olisi ikipäivänä saanut näin paljon ja hyviä tuloksia itsekseni. Salilla jumpassa olen käynyt aina, paitsi viimeiset kaksi vuotta. Mutta liikkuminen mukavuusalueella ei tuo tuloksia.

Olen nyt lähes ”suorittanut” Johannan peruskurssin. Eli 12 viikkoa paleo -ruokavaliota sekä toiminnallista harjoittelua on takana. Olemme tavanneet Johannan kanssa kerran viikossa, jolloin treenaamme tunnin verran. Joka viikolle saan uuden treeniohjelman, joka motivoi jo senkin takia, että treenit on joka viikko erilaisia. Aluksi kävin salilla 3 kertaa/vko, nyt 4 kertaa/vko. Sen lisäksi ulkoilen joka päivä koiran kanssa. Olemme jo sopineet jatkovalmennuksesta, eli vielä ainakin seuraavat 12 viikkoa tapaamme edelleen joka viikko. Tarvitsen Johannan tukea ja ohjattuja treenejä edelleen. Olen sekä henkisesti että fyysisesti vasta niin alussa tässä projektissa.

Johannalla on riittävästi auktoriteettia, ja uskon mitä hän sanoo. Itse ei tarvitse juuri miettiä. Teen vaan niin kuin käsketään. Kuulostaa tosi helpolta, mutta kyllä tässä on töitä tehty sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Olen elänyt ennen leivällä, joten ei entisistä tavoista ole ollut helppoa päästä eroon. Mitä sitä sitten syö aamulla, jos ei leipää? Sitä vaihetta kesti varmasti noin 2 ekaa kuukautta. Eniten teki mieli alkuun juuri leipää ja suklaata. Eikä ihme, molemmat olleet jo pitkään jokapäiväisessä ruokavaliossa. Mutta pienin askelin ja päivä kerrallaan selvisin ensimmäisten kahden kuukauden himoista repsahtamatta. Onneksi olen saanut kotona kovasti kannustusta.

Mitä minä sitten syön? Tietäisittepä vaan. Hyvin ja paljon! Syön kananmunia aamulla, lounaalla ja illalla tuhdin salaatin/munakasta/täytettyä paprikaa/paistettuja kasviksia ja paljon kanaa, lihaa + kalaa. Välissä proteiinipirtelöt tai jonkun muun smoothie-tyyppisen. Rakkaita juustoja koitan syödä kohtuudella. Iltapala -lemppari on Turkkilainen luomujugurtti + hedelmä ja vähän pähkinöitä. Viikonloppuisin herkuttelen kermaisilla lihapadoilla ja 100 grammalla vähintään 70 % tummaa suklaata (JGr huom. Sovittu herkku ;)). Nälkää ei tarvitse nähdä. En vain syö pastaa, riisiä, perunaa, leipää jne. Ja nyt ei tulisi enää pieneen mieleenkään syödä leipää. Sitä turvotusta en halua! Ruokakaupassa kierrän vihannesosaston, lihaosaston ja maitohyllyn. Säilykepuolelta haen kookoskerman ja tonnikalapaloja + öljyä. Karkkihyllyjen ohi kävelen hymyssä suin: ”Olen teidän yläpuolella”. Näin ajattelen ja psyykkaan itseäni =)

Olen kärsinyt aikaisemmin närästyksestä, vatsan turvotuksesta, väsymyksestä ja päänsäryistä. Nämä kaikki on mennyttä elämää! Vatsan kanssa olemme nyt hyviä ystäviä. Miten paljon olen säästänyt nyt migreenilääkkeissä, närästyslääkkeissä ja särkylääkkeissä. Se on oikeasti iso summa. Puhumattakaan kaikesta karkista, pullasta ja limuista. Ylipäänsä ruuan määrästä!

Olen ennen nukkunut viikonloppuisin päiväuniakin. Mutta nyt energiaa riittää aamusta iltaan, eikä päikkäreille ole enää tarvetta. Se on todella hämmästyttävää! Ei tämä ole ollut mitään kärsimystä tai luopumista, tämä on ollut onnistumista, voiton tunnetta ja onnellisuutta. Ja Johanna on tässä mukana joka ikinen päivä! Tukena ja turvana. Hänelle saa soittaa, jos meinaa repsahtaa. Eipä ole ollut tarvetta soittaa (JGr huom. Paitsi kerran nakkimakkaratiskiltä =D). Mutta se henkinen turva siellä aina on.

Töistä olen saanut onneksi todella paljon tukea ja kannustusta! Omat työkaverit ovat todella liikunnallisia ja pitävät huolta myös siitä että syövät terveellisesti. Tämä auttaa itseäkin tietysti todella paljon. Työpäivän lomassa otetaan venyttelytauot, ja lounaalla syödään ihania salaatteja. Kahvikakkuja ei sallita. Työ on onneksi joustanut myös hyvin uusiin liikunnallisiin elämäntapoihin. Aamutreenit salilla onnistuu helposti ilman suurempaa järjestelyä. Ja uusi energinen Neiti S jaksaa nousta hyvin aamulla kuudelta salille! Työ vaatii matkustamista ja pitkiä iltoja, joskus myös viikonlopputöitä. Mutta arkea pitää vaan vähän suunnitella. Varata aikaa liikunnalle ja nähdä vähän vaivaa sen eteen että syö kunnolla ja säännöllisesti.

Tästä on hyvä jatkaa. Työtä on vielä paljon. On painoa mitä pudottaa. Viikonloppuna kuitenkin juhlin saavutettuja hyviä tuloksia. Sitten koittaa viikon ”loma”, jolloin teen vain palauttavia treenejä, ulkoilen ja käyn uimassa. Sitten jatkuu taas kova työ Johannan kanssa!

Toivon että tarinani insipiroi niitä, jotka painivat samojen ongelmien ja ajatusten kanssa! Tehkää päätös! Siitä se alkaa =)

Neiti S

---

Iso kiitos vielä Sinulle, Neiti S! Halataan kun tavataan <3 <3 <3